Miksi emme kaikki muutu ympäristöystävällisiksi?

Ei liene liioiteltua sanoa, että suurin osa ihmisistä uskoo tiedettä siinä, että kulutamme liikaa suhteessa planeetan kantokykyyn. Emme kuitenkaan muuta elämäntapojamme riittävän nopeasti. Miksi emme?

”Olemme tapojemme orjia. Niin kauan ympäröivä kulttuuri ja materiaalinen maailma mahdollistavat rutiiniemme ennallaan pysymisen, muuttuminen on todella hidasta”, sanoo tutkijatohtori Riikka Aro Jyväskylän yliopistosta. Hän on perehtynyt kestäviin elämäntapoihin.

Pohjimmiltaan on kyse muun muassa siitä, että kuvittelemme olevamme yksilöitä, jotka tekevät yksilöllisiä valintoja. Todellisuus on kuitenkin muuta: teemme tiedostamattamme kulutusvalintoja seuraamalla erityisesti omaan viiteryhmäämme kuuluvia ihmisiä.

”Elintaso ja muiden valinnat asettavat odotushorisontin sille, mitä ajattelemme kuuluvan normaaliin elämään. Normaali muuttuu kyllä koko ajan, mutta hitaasti.”

Yksinkertaistaen: jos tuttavillamme on normaalia käydä ulkomaanmatkoilla, ajattelemme sen olevan olennaista myös meidän perheellemme. Väistämättä meihin vaikuttavat myös mainonta ja koko mediakenttä.

Rakennamme normaalia myös itse. Peruste voi olla vaikkapa esteettinen ja arkea helpottava. Hankimme esimerkiksi kuivausrummun – sitten enää ei tarvitse pitää pyykkitelineitä olohuoneessa ja kuivuminen on nopeampaa. Samalla uusi laite muokkaa tapaamme elää elämäämme, käyttää tilaa ja suoriutua arjen rutiineista. Paluu aikaisempaan tapaan tehdä asioita on sen jälkeen vaikeaa.

Poikkeaminen ympäröivän maailman konkreettisistakin standardeista on hankalaa. Aro ottaa esimerkin omasta elämästään: hän ei halunnut kylpyhuoneeseensa lattialämmitystä, kun taloyhtiössä tehtiin iso remontti.

”Kun kerroin toiveeni, minulle suositeltiin lämmitystä voimakkaasti. Poikkeama ei sopinut vallalla olevaan toimintatapaan tai standardiin.”

Ympäristömyötäisiä päätöksiä estää myös se, että meillä on monia yhtäaikaisia tavoitteita elämässä, ja nuo tavoitteet ovat usein keskenään ristivedossa. Voimme haluta rauhallista arkea perheen kanssa, mutta ajelutamme ruuhkassa lapsiamme päivittäin kouluun, harrastuksiin ja pois. Emme ehdi tiedostaa, mihin kaikkeen päätöksemme kytkeytyvät.

Käsityksemme normaalista muodostuu paitsi viiteryhmämme käytöksestä, myös siitä, millainen maailma konkreettisesti ympärillämme on. Sähköautoihin suhtauduttiin pitkään penseästi, koska oli vaikeaa löytää tietoja ja käyttökokemuksia mihin tukeutua. Ei ole ollut latausverkostoa. Olisi pitänyt nähdä vaivaa. Mutta kun ystävillämme alkoi olla sähköautoja ja aloimme nähdä latauspisteitä ympäristössämme, tilanne muuttui. Tämä kaikki on vaatinut tietysti myös poliittisia päätöksiä ja yritysten investointeja.

Lisäksi materiaalisella ympäristöllä voi olla omia vaatimuksia, ainakin mielessämme. Riikka Aro haastatteli väitöskirjaansa varten korkeasti koulutettuja hyvätuloisia ihmisiä. Aron tutkimusartikkelin otsikko alkoi haastateltavan sitaatilla ”isompi olohuone vaati isomman television”.

Aron haastattelemat ihmiset tiesivät ihmisen aiheuttaman ympäristökuorman, mutta ympäristöongelmat ja omien tekojen hyödyt koettiin usein oman arjen ulkopuolisiksi. Miksi valitsisin vihreän sähkön, miksi jättäisin lentämättä, miksi luopuisin autosta, jos se ei tuota minulla tai perheelleni hyvinvointia tai muuta etua? Monisyinen kiireinen arki sai heidät kokemaan, ettei ole aikaa paneutua eikä halua panostaa rahaa ympäristötekoihin. Toivottiin, että valtio tai joku muu hoitaisi asian. Vihreistä valinnoista ei välttämättä saa myöskään omassa elinpiirissä sosiaalista arvostusta.

Usein kuvittelemme tekevämme riittävän osamme ympäristön eteen esimerkiksi kierrättämällä. Ympäristökuorman kannalta keskeisemmät valinnat, kuten liikkumisen ja asumisen ratkaisut perustellaan käytännöllisenä ja hyväksyttävänä mukavana elämänä, johon ihmisellä on oikeus. Omista laitteista ja tavoista, joihin itsellä on mahdollisuus, tulee samalla välttämättömyyksiä. Näiden ”välttämättömyyksien” määrä ja ihmisen päästöt kasvavat yleensä tulotason mukana. ”Emme selviäisi ilman kakkosautoa”, sanoo moni.

Kyse on myös sukupolvien välisestä murroksesta, sanoo Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Eva Heiskanen. Monen aikuisen elämänprojekti on ollut se, että on ponnistettu vaatimattomista oloista ja hankittu niitä asioita, joita yhteiskunta arvostaa: työ, talo ja auto – ja päästy vielä sellaiseen tilanteeseen, että voi valita kaupasta mitä ostaa. Ihmiset ovat tyytyväisiä saavutukseensa, jossa voi syödä lihaa vaikka joka päivä, kun omassa lapsuudessa on syöty kalaa ja kerran viikossa makkaraa.

”Sitten joku tulee sanomaan, että tämä sinun elämäsi on ollut täysin väärään suuntaan kulkemista! Tietysti tulee voimakkaita vastareaktioita, varsinkin jos viestin tuoja on eri taustasta ja elämäntilanteesta”, Heiskanen sanoo.

Ihmisten tottumukset ja rutiinit hidastavat myös yritysten mahdollisuuksia tehdä muutoksia. Esimerkiksi kun Finnair rajaa tarjoiluvaihtoehtoja vähentääkseen ruokahävikkiä, se herättää matkustajissa vastalauseita. Lihapullat ovat edelleen Finnairin lentojen suosituin ateria. Finnairin vastuullisuuspäällikkö Tuomo Karppinen uskoo, että eteneminen tapahtuu pienin askelin.

”Jos aloittaa vähentämällä esimerkiksi lihansyöntiä ensin yhden kerran viikossa, voi joskus päästä siihen, että syökin lihaa kerran viikossa. Jos ihmisillä olisi kilo vähemmän matkatavaraa lennolla, se vähentäisi hänen päästöjään yhden prosentin. Pienet teot ovat suurten muutosten alku”, hän kuvaa.

Tapojen muuttuminen voi tietysti olla nopeampaa, jos omassa tuttavapiirissä aletaan suosia ja arvostaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Voiko ympäristöystävällisestä kuluttamisesta sitten tulla sosiaalista statusta nostava asia, Riikka Aro?

”Totta kai. Normaali ja arvostettava muuttuu koko ajan, kuten sähköautot ovat näyttäneet, vaikka ne eivät sinänsä pelasta maapalloa. Toinen esimerkki: aiemmin valmisvaatetta pidettiin huonompana kuin itse tehtyjä tai räätälin tekemiä. Joku sanoi hienosti, että me emme ole vielä tarpeeksi materialisteja! Jos me olisimme, arvostaisimme tuotteen laatua ja sitä, että sen pystyy korjaamaan.”

Aro kuitenkin toistaa perusasian:  niin kauan kuin poliittinen, materiaalinen ja sosiokulttuurinen ympäristömme mahdollistaa sen, toimimme niin kuin olemme tottuneet. Vain pieni ympäristömyönteinen etujoukko jaksaa nähdä vaivan, kestää epämukavuuden ja sosiaalisen paineen toisin toimimisesta.

Toisaalta olemme niin helpon elämän perään, että meihin on helppo vaikuttaa. Tiedetään, että jos kasvisruoka asetetaan linjastolle ensimmäiseksi ja helposti saatavaksi, sen kulutus kasvaa. Voimme olla tiedostamattamme siis myös ympäristön ystäviä.