Terrieri taivaalla – Näin koirasta tuli paras matkakaverini
Matkustamista ja koiria rakastava helsinkiläinen Johanna Vuori on lentänyt Finnairilla lukemattomia kertoja, mutta vasta jackrussellinterrieri Stellan myötä matkoista tuli täydellisiä. Kun Stella saapui, alkoi heti määrätietoinen koulutus matkakaveriksi. Jo alle vuoden ikäisenä Stella hurmasi lentolaukussa rennosti matkustavana maailmanmatkaajana. Lue Johannan ja Stellan vinkit yhdessä reissaamiseen.

Rakastatko matkustamista, mutta ikävöit koiraasi matkoilla? Minulle kävi usein niin – kaipasin ulkomailla koiraani ja katselin haikeana ohikulkevia koiria ja syötin ravintoloissa kulkukissoja ikäväni lievittämiseksi. Nykyistä parasta kaveria etsiessäni toivoinkin löytäväni riittävän pienen koiran, jotta voisin ottaa sen mukaani lentokoneen matkustamoon reissuille lähtiessäni.
Onnekseni tähdet olivat kohdillaan, kun kasvattaja, keneen olin aiemmin ollut yhteydessä, soitti ja kertoi peruutuspennusta: pienikokoisesta jackrussellinterrierin pennusta, joka kuulosti täydelliseltä. Jos koira mahtuisi alle 8 kilon painorajaan lentolaukkuineen, lähtisimme jatkossa yhdessä seikkailemaan.
Koiranpennusta matkakaveriksi
Pentu saapui kotiin autuaan tietämättömänä suunnitelmistani, mutta määrätietoinen koulutus matkakaveriksi alkoi heti. Stellaa tutustutettiin tärkeässä leimaantumisvaiheessa raitiovaunuista veneisiin, busseista autoihin ja metroon. Maalta Helsinkiin muuttanut pentu sai kokea maisemien vaihtuvan nopeasti reissatessamme ympäri Suomen. Toki myös pennun unentarve huomioitiin ja osa matkoista meni nukkuen. Stella oli rohkea, iloinen ja utelias pentu. Se osasi myös rauhoittua, mikä tulisi olemaan supervoima tulevalle reissukaverille.

Lennon varaaminen ja kuljetuslaukkuun totuttelu
Pentu kasvoi ja melko pian oli aika ensimmäiselle yhteiselle matkalle, joka suuntautui Espanjan Marbellaan. Lennot olivat jo varattuna, mutta vielä piti lisätä lemmikki varaukseen ja maksaa kuljetusmaksu. Sen voi tehdä vielä jälkikäteen Finnairin Varaukseni-palvelussa.
Lisäksi tarvitsimme Stellan omaan lemmikkipassiin tarvittavat rokotusmerkinnät eläinlääkäriltä. Siellä tehtiin myös terveystarkastus, jossa varmistettiin, että koira on terve ja lentokelpoinen. Ulkomaille matkustavan koiran on myös oltava tunnistusmerkitty eli mikrosirutettu.
Lemmikin ja kuljetuslaukun enimmäispaino saa olla enintään 8 kg, jotta koiran voi ottaa matkustamoon. Tilasin koiralle hyvissä ajoin lentolaukun, joka vastasi Finnairin hyväksymiä mittoja ja jonka pohja on vesitiivis. Finnairin operoimilla lennoilla pehmeän laukun sallitut mitat ovat 55 x 40 x 23 cm.
Harjoittelimme kotona ahkerasti lentolaukussa oloa ja ilokseni huomasin, että koira hakeutui paitsi namien ja kehujen kannustamana, myös omaehtoisesti lattialla olevaan lentolaukkuun usein nukkumaan ja piti sitä turvallisena paikkana.
Lentoa edeltävänä päivänä vähensin ruokaa hallitusti ja ennen lentoa en antanut enää ruokaa, mutta kannustin juomaan paljon.
Helsinki-Vantaalta aurinkoon
Lähtöaamuna suuntasimme kentälle hyvissä ajoin. Koiran kanssa lähtöselvitys tehdään aina asiakaspalvelun palvelutiskillä, jossa kenttävirkailija voi tarvittaessa nähdä koiran. Sitten tarkistetaan kuljetuslaukun ja koiran kokonaispaino, jotta se vastaa IATA:n (International Air Transport Association) hyväksymiä määräyksiä. Matkustusasiakirjojen lisäksi tarkistetaan myös lemmikkipassissa olevat merkinnät. Turvatarkastuksessa koira kulkee portista omistajan sylissä ilman pantaa.
Helsinki-Vantaan lentoasemalta löytyy kolme koirien käymälää, joiden keinonurmikot kannustavat lemmikkiä tarpeilleen ennen lentoa. Pian olikin aika laittaa koira rapsutusten saattelemana lentolaukkuun ilman kiristäviä valjaita ja pantaa, tarjota vielä vettä ja sulkea kassi. Lemmikin on oltava lentolaukussa koko lennon ajan, eikä lentolaukkua saa avata lennon aikana. Jännitin, mutta turhaan, sillä Stella nukkui lähes koko lennon tasaisessa hurinassa, välillä jopa rennosti selällään tassut taivasta kohden, kuten kotonakin usein.
Perillä Malagassa lentolaukusta kuoriutui haukotteleva koira ja matka jatkui kohti Marbellaa taksissa pieni terrierikuono avoimista ikkunoista tulvivia Välimeren kevättuoksuja uteliaasti haistellen.

Lennot jouluksi Pariisiin
Lemmikin kanssa matkustaessa varaus tulee tehdä hyvissä ajoin, ja pian varasimmekin jo lennot jouluksi valojen täyttämään Pariisiin. Lemmikin kuljetuksen voi ostaa lentojen varaamisen yhteydessä. Jos lennolla on tilaa, näet Lemmikki matkustamossa -vaihtoehdon lennon lisäpalveluissa.
Lippujen varauksen lisäksi huolehdimme taas tarvittavat rokotukset ja merkinnät passiin sekä muistuttelin koiraa lentolaukusta, jonka esiin kaivaminen sai Stellassa aikaan riemukkaan reaktion. Miten se muistikaan jo noin hyvin, mistä tässä oli kysymys?
Puppuccinoja ja vinkuleluja
Jos Espanja on koiraystävällinen maa, niin Ranska on koirien paratiisi. Ihmisiä rakastava Stella nautti täysin siemauksin ranskalaisten suukoista ja avoimista ovista – kaupat ja ravintolat toivottivat koiran kaikkialla lämpimästi tervetulleeksi.
Hienoinen pettymys olivat vain muutamat koirankieltomerkeillä varustetut upeat pariisilaispuistot, joita tyydyimme katselemaan etäältä. Onneksi hotellin sängyllä kieriskely korvasi puistopettymykset – ylellinen etuoikeus, jota ei kotona sallita.
Iloitsimme Instagramista löytämästämme Le Bone Appart -koirakahvilasta, joka sijaitsi lähellä hotelliamme Marais’ssa. Stella sai Puppuccinon ja joululahjaksi Pariisi-teemaisia vinkuleluja – sekä lähes kliseisen pienen punaisen baskerin päähänsä. Stella tallentui sen ansiosta monen turistin kameroihin Eiffel-tornin juurella.

Matkustaminen vaatii koiralta sopivaa luonnetta ja valmistautumista
Nykyään kaksivuotias koirani on rauhallinen lentomatkustaja ja erinomainen matkakumppani, mutta muistutan lentomatkoista koiransa kanssa haaveilevia, että oma koirani on tottunut kaupunkielämään ja osaa rentoutua erilaisissa tilanteissa. Matkalle mukaan otettavan koiran tulisi kestää matkustamista ilman stressiä tai pahoinvointia. Lennot ja rokotukset vaativat huolellista ennakkosuunnittelua, ja matka tulee aina suunnitella koiran hyvinvointi edellä.
Isompien koirien omistajien kannattaa tutustua Blue Wings -artikkeliin koiran matkustamisesta ruumassa.
Jos koirasi sopii matkakaveriksi, yhteiset kokemukset ovat antoisia – ja koira tekee tutustumisen uusiin ihmisiin ja paikkoihin helpoksi. Bon Voyage!

Muistilista matkalle
- Eri maiden säännökset lemmikkieläinten kuljettamiseen vaihtelevat. Otathan selvää kohdemaasi säännöksistä ja tarvittavista asiakirjoista ennen kuin varaat lennon.
- Pienet kissat ja koirat voivat matkustaa lentokoneen matkustamossa, jos lemmikin ja kuljetuslaukun yhteenlaskettu paino on enintään 8 kg.
- Lemmikkikaneja, kilpikonnia ja siilejä voidaan kuljettaa lentokoneen matkustamossa tai ruumassa vain EU-maista.
- Kuljetuslaukun on mahduttava edessä olevan istuimen alle, ja lemmikin on pysyttävä suljetussa laukussa koko lennon ajan.
- Teethän varauksen ajoissa joko lentojen varaamisen yhteydessä tai jälkikäteen Varaukseni-palvelussa.
- Valitse lemmikin kuljettamiseen aina IATA:n hyväksymä, eläinten kuljetukseen tarkoitettu laukku tai laatikko. Tarkista etukäteen, ettei kuljetuslaukku ylitä sallittuja enimmäismittoja.
- Lemmikin tulee juoda ja syödä tarpeeksi ennen lentoa, mutta vältäthän ruokkimista juuri ennen matkaa. Lentäminen voi olla jännittävää, mutta tuttu peitto tai lelu usein rauhoittaa.
- Lähtöselvitys tulee tehdä lentoaseman palvelutiskillä, jossa punnitsemme ja tarkastamme lemmikkisi, kuljetuslaukun ja vaadittavat asiakirjat.
- Lemmikin kanssa koneeseen nousu tapahtuu tavalliseen tapaan tarkastuskortissa kerrotun ryhmän mukana.