Pariisin-matkat – Loputtomasti mahdollisuuksia

Ranska

Yhteistyössä Mondo

Kaupunkiloma Pariisissa jaksaa aina yllättää kokeneenkin kävijän. Matkapaketti Pariisiin on hengästyttävyyteen asti täynnä maailmanluokan nähtävyyksiä, ja lisää vain tulee. Vanhojakin nähtävyyksiä on niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi kiertää useammallakaan matkalla.
 
Viikonloppu Pariisissa, ja kenties houkuttelisi nähdä jotakin uutta? Suuntaa vaikkapa keskustasta koilliseen, missä Parc de la Villette -puiston keskeltä nousee hämmästyttävä, hopeanvärinen rakennus. Seiniä koristavat lentävien lintujen hahmot. Vuonna 2015 avattu musiikkikeskus Philharmonie de Paris on sankariarkkitehti Jean Nouvelin suunnittelema. Ohjelmistoon kuuluu sinfonioiden lisäksi jazzia ja maailmanmusiikkia. 
 
Uutta ja upeaa Pariisissa on myös Frank Gehryn käsialaa oleva, Bois de Boulogne -puiston pohjoispäässä sijaitseva kulttuurikeskus Fondation Louis Vuitton. Vaikuttavan rakennuksen lasiseinät kaartuvat kuin valtavat purjeet, valmiina nostamaan koko komeuden ilmaan. Vai oletko jo käynyt keskiaikaisessa Sainte-Chapellessa, jonka lasimaalaukset ovat maailman kauneimmat? Tai upeassa Musée du quai Branlyssa, joka on omistettu Afrikan, Aasian, Oseanian ja Amerikan alkuperäiskulttuureille ja taiteelle? 
 
Lomamatka Pariisiin vie loputtomien mahdollisuuksien äärelle. Finnair Holidaysin valikoimasta löydät kätevästi sekä lennot että suosikkihotellit, joiden avulla suunnittelet niin mieleisesi viikonloppumatkat kuin pidemmätkin kaupunkilomat Pariisiin.

Katso kaikki tarjoukset
Cabin crew vinkki

Karoliina Lentoemäntä

Cabin crew vinkki

”Kun haluan viettää Pariisissa oikein herkullisen lomapäivän, suuntaan lounaalle macaron-leivoksistaan kuulun Laduréen hulppeaan ravintolaan Champs-Élyséesille. Iltapäivää on ihana viettää kattoterassilla. Ehdoton suosikkini on Le Cube Bar Galeries Lafayette, jossa voi huonolla ilmalla istua lasisten iglujen sisällä. Siellä voi nauttia naposteltavaa ja lasillisen kuohuvaa Eiffel-tornia ihaillen.”

Pariisi matkakohteena

Pariisin nähtävyydet Seinen rannoilla

Pariisin kauneudesta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta kannattaa nauttia kävellen niin pitkään kuin jalat vain jaksavat. Keskustan alueella maasto on tasaista, kadut ylellisen leveitä ja näkymät niin upeita, että väsymys ei iske kovin nopeasti. Onneksi patikoinnille on silti erinomaisia vaihtoehtojakin. Kaupungin julkisen liikenteen verkosto toimii erittäin hyvin, ja Seinellä risteilevät lukuisat jokilaivat tarjoavat aitiopaikat Pariisin ihailemiseen. Hop on/hop off -vesibussit kuljettavat nähtävyydeltä toiselle, ja millä tahansa pysäkillä voi nousta kyytiin tai hypätä pois.

Pariisin symboli ja ykkösnähtävyys on Eiffel-torni, yksi maailman kuuluisimmista maamerkeistä. Tornin kolmesta matkailijoille avoimesta kerroksesta ylin sijaitsee 276 metrin korkeudella, missä katselunautintoa voi täydentää samppanjalasillisellakin. Eiffel-tornilta lyhyen kävelymatkan päästä löytyy jopa Pariisin mittakaavassa erityisen vaikuttava Hôtel des Invalides, Ranskan sotahistoriaan eri tavoin liittyvien museoiden ja mausoleumien valtaisa kompleksi. Siihen kuuluvan Invalidikirkon suojissa lepäävät monet sotasankarit, kuten Napoléon Bonaparte.

Île de la Citén saari keskellä Seine-jokea on Pariisin alkupiste, siellä näet sijaitsi kelttiläisheimo parisien kylä aina Rooman valtakunnan aikaan asti. Saaresta pääsee vastarannoille kaikkiaan kahdeksan sillan kautta, joista tunnetuin lienee länsipuolen Pont Neuf. Île de la Citén rakennusaarteisiin kuuluu 1300-luvulla valmistunut goottilainen Notre Damen katedraali. Jonottaminen kirkon torniin tehtävälle näköalakierrokselle koettelee kärsivällisyyttä, mutta palkinnoksi saa mieleenpainuvan hienon pariisilaismaiseman.

Loma Pariisissa, shoppailijan ja taiteen ystävän taivaassa

Parin kilometrin mittainen, maailmankuulu Avenue des Champs-Élysées on Pariisia näyttävimmillään. Kansallistunnetta, mahtia ja vaurautta huokuvan valtaväylän länsipäässä kohoava Riemukaari on juhlava kunnianosoitus Ranskan puolesta taistelleille. Champs-Élyséesin varrella sijaitsevat niin presidentin virka-asunto Palais de l’Élysée, merkittävät näyttelyrakennukset Grand Palais ja Petit Palais, useat suurlähetystöt, tunnetuimpien muotitalojen liikkeet ja luksushotellit kuin pikaruokapaikat ja isojen vaateketjujen myymälät. 

Muhkea katu päättyy idässä Concorde-aukioon ja Jardin des Tuileries -puistoon, jonka geometrisesti tyylitellyssä vehreydessä kelpaa levähtää. Puiston lounaiskulmassa oleva Musée de l’Orangerie tarjoaa luonnonkauneutta impressionistimestareiden tapaan: Claude Monet’n Lumpeita-sarja on täällä esillä koko loistossaan. Tuileries’n laidalta löytyvä Louvre on jättiläismäinen nähtävyys, maailman taidemuseoiden ehdotonta eliittiä.


Ihanaa kaupunkilomaa Pariisin ydinkeskustan ulkopuolellakin

Kaiken mahtavuuden vastapainoksi Pariisissa kannattaa myös kuljeskella tunnelmallisilla sokkeloisilla kujilla ja viettää herkkuhetkiä hurmaavissa kahviloissa. Keskustan pohjoispuolella 18. kaupunginosassa sijaitseva Montmartren kukkula sopii mainiosti boheemiin fiilistelyyn, ja täällä Pariisin korkeimmalla paikalla kannattaa käydä myös Sacré-Coeurin basilikassa.

Pariisin kaakkoisosassa oleva maineikas Père-Lachaisen hautausmaa on supersuosittu kohde. Väenpaljous muun muassa Edith Piafin, Frédèric Chopinin, Oscar Wilden ja Jim Morrisonin haudoilla ei välttämättä houkuttele liittymään joukkoon, mutta alueella voi myös kaikessa rauhassa nauttia kävelyretkestä puuvanhusten alla ja ihailla kaihoisia hautapatsaita.

Puolen tunnin junamatka Pariisista lounaaseen, ja matkaajan päiväretki kiehtovimmillaan voi alkaa. Ranskan kuninkaiden ja hovin barokkipalatsi Versailles ylenpalttisine puutarhoineen kannattaa nähdä omin silmin – parhaimmatkaan valokuvat eivät tee oikeutta sen massiiviselle koristeellisuudelle.


Milloin kaupunkilomalle Pariisiin?

Pariisin alueen ilmasto on lämpötiloiltaan varsin tasainen lukuun ottamatta heinä–elokuun kovimpia helteitä ja talveen satunnaisesti osuvia kylmimpiä jaksoja. Talvella asteet saattavat pudota nollan tuntumaan, ja sopivalla kerrospukeutumisella tarkenee kaupungilla kierrellä mukavasti sekä nauttia nähtävyyksissä rauhallisemmasta meiningistä.

Keväinen loma Pariisissa sujuu aurinkoisen sään hemmotellessa toisinaan jopa yli 20 asteen lämmöllä maalis–huhtikuussa. Terassikahvilat avautuvat ja kukkiva väriloisto valloittaa kaupungin kaduilla ja puistoissa. Lisäksi kevät on Pariisissa vuoden vähäsateisinta aikaa. Pariisin-matkat jatkavat vilkasta sesonkia yhtäjaksoisesti kesään, jolloin sää Pariisissa on usein kuuma ja turistitungos nähtävyyksissä voi olla tukala. Kesäkauteen ajoittuu monia suuria ulkoilmatapahtumia, joista näyttävin on Ranskan kansallispäivä 14. heinäkuuta paraateineen ja ilotulituksineen.

Syksyn sää on yleensä miellyttävän lämmin, ja kesäloma-ajan jälkeen kaupunki sykkii vauhdikkaasti. Pariisin kulttuuritarjonta on syyskaudella vielä tavallistakin runsaampi ja monipuolisempi. Auringonpaistetta voi riittää marraskuulle asti, ja Pariisin katukahviloissa viihdytään vielä lehtien putoillessa.


Pariisin hotellit, hintataso ja käytännön tietoa

Hintataso Pariisissa on korkeanpuoleinen sekä majoittumisen että ruokailemisen kannalta. Vilkkaimman sesongin ulkopuolella syys- ja talviaikaan hotelli- ja hostellihinnat ovat alhaisempia, mutta moniin muihin Euroopan metropoleihin verrattuna Pariisi on hinnakas silloinkin.

Gastronomian taso ja huippuravintoloiden hinnat ovat toki huimat, mutta Pariisin-matkat onnistuvat mainiosti halpabudjetillakin herkutellen. Kodikkaat brasseriet ja rennot bistrot suosivat perinteistä ja mutkatonta ranskalaista ruokaa edullisin hinnoin. Yleensäkin ravintolat Pariisissa monesti tarjoavat kiinteähintaisen kolmen ruokalajin menun, joka on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen.

Ostostenteko on Pariisissa yhtä juhlaa. Vaihtoehtoja on loputtomasti, ja vaativampikin shoppailija pysyy taatusti tyytyväisenä. Ylellisiä tavarataloja, jättiostoskeskuksia, erikoisliikkeitä ja pikkuputiikkeja sekä ulkoilmatoreja riittää, ja tyylikkäitä matkatuliaisia löytää myös kohtuuhinnoilla. Muodista kiinnostuneille onnen aikaa on ”les soldes” eli suuret alennusmyynnit, jotka pidetään aina tammi- ja heinäkuussa.


Matkapaketti Pariisiin – löydä lennot ja sinulle valitut hotellit

Lentoaika Pariisiin suoralla yhteydellä on 3 tuntia 5 minuuttia. Valitse matkahaustamme juuri sinulle sopiva lento ja hotelli Pariisista ja suuntaa ikimuistoiselle lomamatkalle valon kaupunkiin! Pariisin-matkat ja muut hienot Euroopan kaupunkikohteet, esimerkiksi lento- ja hotellivaihtoehdot Barcelonassa tai kaupunkilomat Berliinissä, sekä muut Ranskan kohteet kuten Nizzan-matkat, löydät kaikki Finnair Holidaysin valikoimasta.

Hyvä tietää kohteesta Pariisi

Syö

Kun haluat syödä siellä, missä muotitalojen väki käy, suuntaa Les Deux Abeilles -ravintolaan. Keskellä ravintolaa kasvaa vihreälehtinen puu ja takahuoneen seinää koristaa kukkatapetti. Puheensorinasta vastaavat korttelin isoäidit sekä tyylikkäät nuoret. Vuohenjuustopaistos, kanasalaatti ja tomaattipiirakka ovat herkullisia, puhumattakaan kastanjakakusta.

Koe

Koristeellisen kupolikaton ja korinttilaisten pylväiden katveessa on ennen tanssittu balettia. Nyt nykykulttuurikeskus Le Gaîté Lyriquessa järjestetään konsertteja, musiikkifestivaaleja ja elokuvanäytöksiä. Keskuksessa on myös kahvila, joka vetää kultturellia asiakaskuntaa. Antaudu keskusteluun ja nauti!

Shoppaile

Ostaisitko tuliaisiksi juustoja, jollaisia et saa muualta? Entisen pankkiirin perustamasta La Fromagerie Goncourtista saa laatujuustoja kohtuuhintaan. Suurin osa puodin juustoista on férmier-tuotteita eli maitotilalla alusta asti valmistettuja, paikallisia ja pastöroimattomia lait cru -juustoja.

Tarkista saatavuus

Hinta alkaen

Sisältää lennot ja hotellin

-

Kerää Finnair Plus -pisteitä

Hinnasta {price} ansaitset:

Hinnasta - ansaitset:

-

Jokainen Finnair Holidays -matkaan käyttämäsi euro tuo sinulle avajaisetuna kolme Finnair Plus -tasopistettä ja -palkintopistettä. Lisäksi saat tavalliseen tapaan pisteet lennetyistä lennoista.

* Edullisin hinta kohteeseen {destination} on haettu 10 kuukauden ajalta ja sisältää lennot sekä majoituksen kohteessa {destination} jaetussa kahden hengen huoneessa vähintään kolmeksi päiväksi Euroopan- ja Lähi-idän- kohteissa ja vähintään kuudeksi päiväksi kaukokohteissa. Kaikkiin lippuihin sisältyy yksi ruumaan menevä matkatavara max. 23 kg ja käsimatkatavara max. 8 kg. Lisätietoa Finnairin matkatavaramääräyksistä saat osoitteesta: www.finnair.com/fi/fi/information-services/baggage.