Lennot Varsovaan

Lentoja päivässä jopa 3

Varaa
Lähtöselvitys
Varaukseni

Koe Puolan hätkähdyttävän kaunis pääkaupunki

Varsova on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista pääkaupungeista, ja sen kauneus yllättää. Toisessa maailmansodassa raunioiksi pommitettu vanha keskusta rakennettiin uudelleen 1950-luvulla ja nyt se ansaitsee asemansa Unescon maailmanperintökohteena. Vanhankaupungin helmiä ovat barokkityylinen kuninkaanlinna ja värikäs tori ravintoloineen.

Varsovan Kansannousun museo perehdyttää vuoden 1944 kapinaan natsimiehittäjiä vastaan. Kaupungin moninaisesta historiasta muistuttavat myös Varsovan ghetton sankarien muistomerkki ja aukio, jolta juutalaiset lähetettiin tuhoamisleireille. Stalinin varsovalaisille lahjoittama Kulttuuripalatsi herättää yhä ristiriitaisia tunteita, mutta näkymä pilvenpiirtäjäkolossin 30. kerroksesta on kiistattoman upea. Jos kaupungin vilinä väsyttää, satumainen Wilanowin palatsi ja valtava Lazienki-puisto keskustan ulkopuolella ovat ihastuttavia hengähdyspaikkoja.

Lentoaseman tiedot

Frederic Chopinin kansainvälinen lentoasema

Lentoasema sijaitsee 13 km Varsovasta lounaaseen.

  • Finnairin lennot: terminaali A
  • Lähtöselvitys avataan 2 tuntia ennen lähtöä.
  • Lähtöselvitys suljetaan 45 minuuttia ennen lähtöä.


Matkalla Varsovaan?

Saat nyt lennon, hotellin ja kolminkertaiset Finnair Plus - pisteet samasta paikasta.

Finnair Holidays

Lentotarjoukset Varsovaan

Katso parhaimmat tarjouksemme Varsovaan ja varaa lentosi jo tänään.

Katso tarjoukset

Lennot Varsovaan eri kaupungeista