Lennot Fukuokaan - halvat lennot Fukuoka | Finnair Suomi

Lennot
Fukuoka

Finnairin paras hinta*
Meno-paluu
1 016 €
*Lennoille kohteesta Helsinki

Aloita matkasi tästä

Meno-paluuhinta per aikuinen alk.

Matkaopas – Fukuoka

Kyushun saaren pohjoisrannikolla sijaitseva Fukuoka on yksi Japanin suurimmista kaupungeista. Monikulttuurisessa metropolissa voi tutusta alueen rikkaaseen historiaan, arkkitehtuuriin, taiteeseen, ostosmahdollisuuksiin ja herkulliseen ruokaan. Fukuoka houkutteleekin vuosittain miljoonia vierailijoita ympäri maailman. Kaupunki on ollut sijaintinsa ansiosta keskeinen kaupankäynnin keskus Japanin ja muun Aasian välillä jo 600-luvusta lähtien. Se muodostui aikoinaan kahdesta eri kylästä, Fukuokasta ja Hakatasta, jotka yhdistyivät vuonna 1889 muodostaen nykyisen modernin kaupungin.

Fukuokassa on vilkas ja monipuolinen kaupunkikulttuuri. Kaupungissa järjestetään vuosittain lukuisia tapahtumia ja nähtävyyksiä on aina lukuisista historiallisista kohteista ja museoista futuristisiin rakennuksiin ja viihdekeskuksiin.

Ohori-puisto – Kaupunkipuisto keskellä Fukuokaa. Puiston keskellä oleva suuri lampi toimi aikoinaan vallihautana Fukuokan linnalle. Pienestä sisäänpääsymaksusta voit lisäksi vierailla puiston eteläpään perinteisessä japanilaisessa puutarhassa.

Fukuokan linna – Fukuokan linnan rauniot sijaitsevat keskellä kaupunkia Maizuru-puistossa. Suuri linna rakennettiin 1600-luvun alkupuolella, mutta vain muutama muuri ja torni on säilynyt nykypäivään asti.

Dazaifu Tenman-Gu -pyhäkkö – Viisauden jumalan Sugawara Michizanen kunniaksi rakennettu pyhäkkö sijaitsee aivan Fukuokan keskustan ulkopuolella. Pyhäkön yli 12 neliökilometrin alueella voit ihailla tuhansia japaninaprikoosipuita, iiriksiä sekä lukuisia muita kukkia.

Kyushun kansallismuseo – Museo sisältää laajan kokoelman historiallisia esineitä, jotka kertovat Japanin kulttuurin kehityksestä paleoliittiselta kaudelta aina 1800-luvun loppuun saakka. Lasinen rakennus, jonka katto muistuttaa aaltoilevaa mäkimaisemaa, on nähtävyys jo itsessään.

Canal City – Paikkaa kutsutaan usein kaupungiksi kaupungin sisällä. Canal City on valtava viisikerroksinen viihdekompleksi, joka sisältää lukuisia kauppoja, kahviloita, ravintoloita, teatterin, pelikeskuksen, elokuvateattereita, kaksi hotellia sekä kanaalin, joka kulkee koko kompleksin läpi.

Hakata Gion Yamakasa -festivaali – Heinäkuun puolivälissä järjestettävä Hakata Gion Yamakasa on toimintaa täynnä – sen aikana Fukuokan eri alueita edustavat miesjoukkueet kilpailevat juosten pitkin kaupungin katuja, kantaen tonnin painavia lavoja. Suuremmat ja juhlallisemmat versiot lavoista ovat nähtävillä Hakatassa jo viikkoja aikaisemmin.

Fukuoka is located in a region with hot, humid summers and mild winters. In the Kyushu area you can discover many beautiful islands and towns perfect for relaxing getaways.

Beppu – About two hours’ drive to the east from Fukuoka is Beppu, one of Japan’s most famous destinations for ‘onsen,’ or hot springs. In the area you can find a wide variety of baths and springs to relax in.

Nagasaki – South of Fukuoka is the prefecture of Nagasaki, another popular holiday destination. Nagasaki has been influenced by many different cultures during its colourful history, which is visible in the area’s food, architecture and cultural offering.

Iki Island – Just off the coast of Kyushu and easily accessible by ferry lies Iki Island, a beautiful green oasis with hot springs and white-sand beaches. Enjoy a breather in the island’s slow pace of life.

Kagoshima – Several hours’ drive south from Fukuoka on the southern tip of Kyushu is Kagoshima. The area is a volcanic tropical paradise with hiking trails criss-crossing the slopes of live volcanoes.

Yakushima Island – A half-day ferry ride or short flight away from Kagoshima lies Yakushima Island, a UNESCO nature preserve with giant cedar trees and excellent opportunities for diving and snorkelling.

Fukuoka on täynnä hyviä ostospaikkoja aina suurista ostoskeskuksista ja tavarataloista yksilöllisiin pieniin liikkeisiin.

Tenjin – Fukuokan keskeisin ostosalue, josta löydät kaikkea luksusmerkeistä tavarataloihin, paikallisiin ja kansainvälisiin ketjuliikkeisiin sekä pieniin putiikkeihin.

Canal City – Valtava viihdekeskus on yksi Fukuokan suurimmista kauppakeskuksista. Yli 250 liikkeessä myydään kaikkea vaatteista ja koruista sarjakuviin ja elektroniikkaan.

JR Hakata City – Hakata-aseman yläpuolella oleva moderni ostoskeskus, jossa on yli 200 liikettä, ravintoloita ja elokuvateatteri.

Marinoa City – Hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva outlet-ostoskeskus tarjoaa edullisen ja ainutlaatuisen ostoskokemuksen meren rannalla. Yli 160 liikkeen lisäksi alueella on ravintoloita, rantalaituri ja maailmanpyörä.

Mitsukoshi – Suuri luksustavaratalo, joka tarjoaa laajan valikoiman vaatteita ja kosmetiikkaa. Tavaratalon tiloissa on myös muutama ravintola ja taidegalleria.

Kawabata Shotengai – Hurmaava vanha ostoskatu Nakasu-alueella. Kujaa reunustavat pikkuiset kaupat, joissa myydään perinteisiä Japanilaisia tuotteita ja ruokaa. Kawabata Shotengaissa pääsee mukavasti näkemään pienen palan kaupungin historiaa.

Jotkut väittävät, että Fukuokasta saa parasta ruokaa koko Japanissa. Kannattaa ehdottomasti siis tutustua paikalliseen tarjontaan seuraavalla matkallasi!

Hakata/Fukuoka ramen – Kuuluisa paikallinen ramen-annos, joka sisältää ohuita nuudeleita, paksun tonkotsu-liemen ja suikaleita porsaanlihaa. Parhaita paikkoja nauttia annoksesta ovat perinteiset yatai-ruokakojut ympäri kaupunkia.

Yakitori – Rapeaksi grillattuja kananvartaita.

Mentaiko – Tulista turskan mätiä, joka tarjoillaan usein riisin kanssa tai sekoitettuna muiden ruoka-annosten sekaan.

Motsunabe – Lievästi tulinen pataruoka, joka valmistetaan yleensä porsaan- tai naudan mahalaukusta ja kasviksista ja keitetään soijakastikkeessa tai miso-pohjaisessa liemessä. Tarjoillaan yleensä riisikulhon kera.

Gyoza – Pannulla paistettuja, kiinalaistyylisiä mykyjä, joiden tyypillisiä täytteitä ovat porsaanliha, kaali ja sipuli.

Fugu – Jos olet rohkealla tuulella, kokeile alueen kuuluisaa myrkyllistä pallokalaa. Kala syödään erilaisina tarkkaan valmisteltuina annoksina.

Fukuoka on suhteellisen pieni kaupunki ja vaikka siellä on monia julkisen liikenteen vaihtoehtoja varsinkin eri kaupunginosien välillä liikkumiseen, helpoin tapa liikkua on kävellen.

Metro – Metro yhdistää Hakatan aseman, Tenjinin aseman ja Fukuokan lentoaseman toisiinsa ja on nopea ja helppo tapa liikkua paikasta toiseen. Päivälipun ostaminen kannattaa mikäli aiot liikkua metrolla useamman kerran päivän aikana.

Bussilla – Busseilla on myös kätevä liikkua, varsinkin jos haluat samalla kiertää kaupunkia ja vierailla suosituissa nähtävyyksissä. Huolehdi, että sinulla on mukana tasaraha käteisellä ennen kuin nouset kyytiin, sillä vaihtorahaa ei ole mahdollista saada.

Taksilla – Takseja on saatavilla ja autot sekä palvelu ovat korkealuokkaisia, mutta hinnat voivat olla korkeat. Kirjoita varmuuden vuoksi määränpääsi nimi ylös paperille, sillä kaikki kuskit eivät puhu englantia.

Kävellen – Kaupunki on suhteellisen pieni ja tiivis, joten kävely on erinomainen tapa liikkua ja tutustua eri alueisiin.

Pyörällä – Vuokrapyöriä on runsaasti saatavilla ja ne ovat myös kätevä tapa tutustua kaupunkiin.

Valuutta – Jeni (¥)

Sähkö – 100 volttia, Fukuokassa käytetään litteätappisia sähköpistokkeita.

Älä jätä tippiä – Tipin jättäminen ei ole tavanomaista Japanissa ja voidaan jopa kokea loukkaavana.

Maksaminen – Käteistä on hyvä varata mukaan. Kortit eivät välttämättä käy kaikkialla maksuvälineinä eivätkä kaikki pankkiautomaatit hyväksy ulkomaisia kortteja.

Aikavyöhyke – EST / UTC +9 tuntia.

Vesi – Hanavettä on turvallista juoda.

Fukuokan lentoasema (FUK)

Lentoasema sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Fukuokan keskustasta.

  • Finnairin lennot: kansainvälinen terminaali, D-tiski. Itsepalvelukioskeja löydät D-, F- ja G-tiskien luota.
  • Lähtöselvitys avataan 3 tuntia ennen lähtöä
  • Lähtöselvitys suljetaan tunti ennen lähtöä

Muistathan aina tarkistaa lentoyhtiösi lähtöterminaalin ja lähtöselvitysajat.



Suositut lentotarjoukset kohteeseen Fukuoka

HEL – FUK
Helsinki - Fukuoka
pe 1.11.2024 – la 9.11.2024
Alkaen
1 016 €

Haetuimmat tarjoukset kohteeseen Fukuoka

HEL – FUK
Helsinki - Fukuoka
pe 1.11.2024 – la 9.11.2024
Alkaen
1 016 €
Varaa nyt

Tutustu muihin lentoihin ja kohteisiin

Siirtyi sivulle: Fukuoka