Manchester, jalkapallon ja kevyen musiikin keidas
Saatatte hyvinkin olla yksi Manchester United -joukkueen 330 miljoonasta kannattajasta, mutta vaikkette olisikaan, innostutte kaiketi jossakin määrin jalkapallosta? Mikäli vastasitte myöntävästi, on Manchester matkustuskohteena Teille kuin luotu. Siellä pääsette osaksi suuren maailman jalkapallo-ottelujen tunnelmasta, vaikka istahtaisitte vain oluttuopille kulmakuppilaan – niin intohimoisesti suhtautuvat kaupungin asukkaat tuohon joukkueurheilun kuningaslajiin!
Jos väitämme Manchesterin lisäksi olevan kevyen musiikin ylivertainen kehto, emme varmastikaan liioittele. Joy Division-, Happy Mondays-, Stone Roses- ja Oasis-yhtyeiden musiikki on keinuttanut miljoonien nuorten ja varttuneempienkin lanteita aina 1980-luvulta saakka, ja yökerho- sekä konserttielämä on nykyisenäkin ajankohtana sangen vilkasta.
Herättäkää kaupungin historia eloon yli neljässätusinassa mielenkiintoisessa museossa, jotka kuvailevat niin teollistumisen aikaa, edellisvuosisadan sotia kuin työväenluokan ahdinkoa. Palatkaa kaupungin juurille Rooman ikiaikaisten raunioitten päälle rakennetussa Castlefield-kaupunginosassa ja peilatkaa sitten näkemäänne vasten kanava-alueen nykyaikaista arkkitehtuuria. Manchesterin löysivät jo muinaiset roomalaiset. On siis korkea aika, että Tekin sen löydätte! Tiedustelkaa vapaita paikkoja ja ajanmukaisia hintoja suoraan varauskoneesta.
Varatkaa lennot

Edestakaisin huokeasti
Helsinki - Amsterdam
Helsinki - Lontoo
Helsinki - Pariisi
Helsinki - Milano
Katsokaa varauskoneestamme tuoreimmat tiedot lentojemme hinnoista sekä istumapaikoistanne.

Reklaameilla maailmankartalle
Lentoyhtiö kaukaisesta Suomesta – mikä onkaan sen menestyksen resepti? Antakaa reklaamifilmiemme kertoa Teille.

