Berliini, kiihkeä kulttuurikaupunki
Kuuletteko historian siipien havinan? Olette Berliinissä, kaupungissa, jonka kivinen muuri kerran jakoi kahteen toisiltansa suljettuun puoliskoon. Muurimuseossa tahi Stasimuseossa voitte Tekin eläytyä eilispäivän berliiniläisten arkeen.
Nykyisinä aikoina Berliini on yksi Euroopan jännittävimmistä pääkaupungeista, missä kulttuurin syke on kiihkeydessänsä vailla vertaa. Avataanhan siellä liki kolmesataa taidenäyttelyä vuoden jokaisena päivänä! Berliinin tanssisalien hilpeät riennot taasen vetävät puoleensa yökyöpeleitä maapallon kaikista kolkista.
Harvassa on sellainen kaupunki, missä täytätte vatsanne yhtä huokeasti ja herkullisesti kuin Berliinissä. Vaan pitäkää varanne pyytäessänne tarjoilijalta tulista currymakkaraa, sillä eipä aikaakaan, kun liekit lyövät leiskuen ulos suustanne!
Oletteko eläinrakas? Varatkaa siis hetkinen aikaa maailman lajirikkaimmalle eläintarhalle. Siellä asustava jääkarhunpoika Knut sulattaa kovettuneimmankin sydämen hellyyttävällä olemuksellaan. Emme lainkaan yllättyisi, vaikka tahtoisitte tuoda sen mukananne Koti-Suomeen! Tiedustelkaa vapaita paikkoja ja ajanmukaisia hintoja suoraan varauskoneesta.
Varatkaa lennot

Edestakaisin huokeasti
Helsinki - Amsterdam
Helsinki - Lontoo
Helsinki - Pariisi
Helsinki - Milano
Katsokaa varauskoneestamme tuoreimmat tiedot lentojemme hinnoista sekä istumapaikoistanne.

Reklaameilla maailmankartalle
Lentoyhtiö kaukaisesta Suomesta – mikä onkaan sen menestyksen resepti? Antakaa reklaamifilmiemme kertoa Teille.

