Rooma

Ikuinen kaupunki Rooma on kuin avoin historiankirja, jota ei malta laskea käsistään. Colosseum, Forum Romanum ja Pantheon herättävät eloon antiikin Rooman sirkushuveineen, ja pikkuruiseen Vatikaanin mahtuu enemmän kulttuuriaarteita kuin moneen suurkaupunkiin. Pietarinkirkko ja Sikstuksen kappeli Michelangelon freskoineen ja veistoksineen ovat unohtumattomia. Shoppailijan pääkohteita ovat luksusliikkeistään tunnettu Via Dei Condotti ja pääkatu Via Del Corso.
Ihmisvilinän katselu barokkirakennusten reunustaman Piazza Navonan terasseilta, päämäärätön vaeltelu Trasteveren taitelijakaupunginosan sokkeloisilla kujilla tai pasta-ateria ja lasi talon viiniä kadunkulman trattoriassa ovat italialaista elämää parhaimmillaan. Matkan päätteeksi kannattaa heittää kolikko Trevin suihkulähteeseen: legenda kertoo, että sen tehtyään palaa aina takaisin Roomaan.
Matkani
Paras aika matkustaa:
Huhtikuu-kesäkuu ja syyskuu-lokakuu, kun illallisen voi syödä ulkona mutta sää ei silti ole liian kuuma. Heinäkuussa ja elokuussa järjestetään paljon ulkoilmafestivaaleja.
Usko pois:
2000 vuotta sitten hallinnut Keisari Trajanus rakennutti Roomaan maailman ensimmäisen ostoskeskuksen, jonka 150 liikkeestä sai kaikkea ruoasta vaatteisiin.
Lentoaseman tiedot
Leonardo da Vincin kansainvälinen lentoasema
Lentoasema sijaitsee 35 km Roomasta lounaaseen
- Finnairin lennot: Terminaali T3
- Lähtöselvitys avataan 2 tuntia ennen lähtöä.
- LÄHTÖSELVITYS SULJETAAN 1 tunti ennen lähtöä.




