Chongqing

Chongqing

Noin kolmenkymmenen miljoonan asukkaan suurkaupunki Chongqing on yksi Kiinan suurimmista ja nopeimmin kasvavista kaupungeista. Toisen maailmansodan aikana useita tehtaita ja yliopistoja siirrettiin itärannikolta turvaan sisämaahan Chongqingiin, minkä myötä kaupunki alkoi kehittyä tärkeäksi teolliseksi keskukseksi. Kaupungin alueelta on löydetty myös runsaasti luonnonvaroja, kuten kivihiiltä, maakaasua sekä monenlaisia mineraaleja. Tärkeimpiä vientituotteita kaupungille ovat mm. alumiini ja moottoripyörät. Myös maataloudella on merkittävä rooli kaupungin talouskasvulle. Riisin lisäksi Chongqingin alueilla kasvatetaan hedelmiä, etenkin appelsiineja.

Syvässä laaksossa sijaitsevassa Chongqingissa on varsin kattava julkisen liikenteen verkosto ja kaupungista on myös oivat yhteydet muualle Kiinaan ja Aasiaan niin junalla kuin lentäen. Teollisuuden lisäksi kaupunki tarjoaa upeita nähtävyyksiä, kuten Dazun suuret kallioveistokset, joista vanhimmat ovat 600-luvulta. Eläimistä kiinnostuneiden kannattaa suunnata Chengduun isopandojen tutkimuskeskukseen. Hyvän ruoan ystäville Chongqingista löytyy runsaasti maisteltavaa. Kiinan hot pot -pääkaupungissa pääset nauttimaan mahtavista mausteisista ja tulisista Sichuanin alueelle tyypillisistä mauista.

 
 

Matkani

 

Lentoaseman tiedot:

Jiangbein kansainvälinen lentoasema

Lentoasema sijaitsee 27 km Chongqingin keskustasta pohjoiseen.

  • Finnairin lennot: Kansainvälinen terminaali 1
  • Lähtöselvitys avataan 2,5 tuntia ennen lähtöä.
  • LÄHTÖSELVITYS SULJETAAN 1 tunti ennen lähtöä.

Lentoaseman omille sivuille

 
 
 
 
 
 
 
 
 
  Muut tarjoukset
Lentotarjous

9 Päivää jäljellä

Matkustusaika 01.06.2013 - 31.10.2013

Chongqing

549 EUR